Kuka on Tavarankesyttäjä?

24.05.2023

Tervetuloa lukemaan blogiani. Kiva, kun löysit tänne! Kerron tässä postauksessa hieman kuka on Tavarankesyttäjä.

Tavarankesyttäjän takana olen minä, Maiju Saukkola. Asun Tampereella, jääkiekon pääkaupungissa. Arkeni viihdyttäjä ja ilostuttaja on 12 -vuotias kiinanharjakoira Minni. Rakastan retkeillä luonnossa riippumaton tai sup-laudan kanssa. Haastan itseäni golfin parissa. Valmistuin koulutetuksi ammattijärjestäjäksi keväällä 2021. Opiskelen tradenomiksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa. Olen toiminut Airbnb-majoittajana kaksi vuotta. Olen salaa pitkään haaveillut yrittäjyydestä enkä aina ole sitä itse tiedostanut ja suorastaan hylännyt ajatuksen välillä. Tässä ehkä tärkeimmät asiat minusta.

Vuonna 2011 tein vielä ravintolakokin töitä ja asuin Riihimäellä. Vuodet ovat vierineet ja virta kuljettanut minut melko kauas, pisteeseen, johon en olisi osannut kuvitella itseäni.

Jouluna vuonna 2020 sain vihdoin kiinni siitä ajatuksesta, mitä alkaisin tekemään yrittäjänä. Tein läheiselleni joulusiivouksen ja se laajenikin sitten keittiön perusteelliseen järjestämiseen, siitä se ajatus sitten lähti. Olen aina tykännyt raivata ja järjestää, en kuitenkaan koskaan ollut ajatellut, että sitä voisi työkseen tehdä. Kyselin lähipiiriltäni, ovatko he kuulleet joskus ammattijärjestäjistä ja eivät olleet. Mietinkin sitten, onkohan tässä mitään järkeä. Eihän kukaan edes ole kuullut koskaan mistään ammattijärjestäjästä.

Mietinkin sitten, onkohan tässä mitään järkeä.

Ajatus ammattijärjestäjän työstä ei jättänyt minua rauhaan ja ilmoittauduinkin joulun välipäivinä Anne te Velde-Luoman pitämään koulutukseen. Vuoden 2020 viimeisenä päivänä rakensin Tavarankesyttäjän kotisivuja täyttä vauhtia. Sain kutsun uuden vuoden juhlintaan, joka antoi minulle tauon projektini ääreltä. Kun vuosi oli vaihtunut ja palasin koneeni äärelle, epäröin hiukan katsellessani tuotoksia ja sitä, mitä olen oikeastaan tekemässä. Jatkoin kuitenkin pari päivää vielä näitä nettisivuja kunnes vakuutuin, että nyt mennään, enää ei peräännytä, tämä on se minun juttuni ja intohimoni.

Kevään 2021 aikana minusta tuli koulutettu ammattijärjestäjä. Koulutus antoi hyvän pohjan toimia ammattijärjestäjänä, koulutuksen lisäksi henkilön tulee olla aiheeseen perehtynyt, empaattinen, ratkaisukeskeinen ajattelultaan sekä omata hyvät kuuntelun ja ongelmanratkaisun taidot, jotta voi antaa sen parhaan mahdollisen avun mitä asiakas tarvitsee. Teen sivutoimisesti ammattijärjestäjän töitä valmistumisesta lähtien, jatkuvasti miettien; näinkö jatkan eteenpäin elämässä.

Elämässä pitää välillä uskaltaa astua mukavuusalueen ulkopuolelle ja ottaa jopa riskejä.

Elämässä pitää välillä uskaltaa astua mukavuusalueen ulkopuolelle ja ottaa jopa riskejä, jos tuntuu siltä, että ei ole tyytyväinen nykyiseen elämään. Keväällä 2023 totean että minun 7 vuoden työni terveydenhuollon laskutuksessa Pirkanmaan hyvinvointialueella on tullut päätökseen ja nyt on se hetki kun levitän siipeni, ponnistan ja lähden lentämään vapaana yrittäjänä ja koulutettuna ammattijärjestäjänä. Pelottaa. Voin kertoa että pelottaa enemmän kuin hyppy lentokoneesta laskuvarjon kanssa. Tämä päätös ei tullut helpolla, sen tekeminen on vaatinut harkintaa ja jopa ahdistavan tunteen sietämistä että jos valitsenkin väärin.

Asiakkaiden yhteydenotot ovat lisääntyneet ja kodin järjestämisessä avun pyytämisen kynnys on madaltunut, viimeisimpänä kynnystä madalsi maikkarilla pyörinyt Kaaoksen kesyttäjät, jossa oli mukana mahtavan energinen Laura Holmström. Katsoitko sinä ohjelmaa?

Mitä ajatuksia heräsi? Luen mielelläni kommentteja ja jos sinulla on mielessä jokin aihe, mitä haluat minun käsittelevän tulevissa postauksissa, vastaanotan ilomielin ehdotuksia.